Vuoden viimeinen päivä

Se olisi kohta vuosi 2018 taputeltu. Itse makoilen tässä sängyssä, kuuntelen musiikkia ja kirjoittelen blogia :) Ralf ottaa rennosti, kuten aikaisimpinakin kertoina. Kiva kyllä kun ei reagoi paukkuihin ollenkaan. Toki silti ollaan sisätiloissa ja mennään ulos vasta 01 jälkeen.

Onpahan ollut vuosi. Kaikkea en tänne julkisesti kirjoittele mutta aika rankka vuosi takana ja paljoa ei vaatisi että 2019 olisi hiukan parempi.

Joulukuun alussa Ralf arvioi hypyn väärin kisoissa, ja veti kyllä aikamoiset voltit. Kyllä säikäytti pahimman kerran. Käytiin ortopedilla ja kaikki vähänkään epäilyttävät paikat joista antoi reaktiota rtg kuvattiin. Luojalle kiitos luusto oli ehjä <3 Pidettiin 4 viikon aksa tauko ja ekat pari viikkoa ihan hihnassa. Käytiin myös fyssarilla, ja mennään vielä tammikuussa uusiksi.

Vuoden viimeiset kisat oli 29.12 Vantaalla. Tehtiin kyllä kolme todella hyvää rataa ja oli tosi hauskaa kirmailla Ralfin kanssa. Niin pikkujuttuja kaikilla radoilla että vaan hyvä fiilis jäi.
Tästä on kivaa jatkaa ensi vuonna. Mielestäni Ralfista on tullut paljon kuuliaampi ja minä vuorostani olen alkanut uskaltamaan, enkä varmistele. Niin siistiä :)

Olen kyllä niin onnellinen Rallesta, se tuo kyllä joka päivä kasvoilleni leveän hymyn, ihan vaan olemalla oma onnellinen itsensä.

Rallen ja Alyxin pennutkin ovat kohta jo 6 kk, ihan järjetöntä miten aikaa juoksee. Ihania junnuja <3
Omistajiensa mukaan hyvin sosiaalisia ja reippaita pentuja jotka ajattelevat ja tekevät hienosti temppuja ja virtaa ei puutu :) Kivaa kyllä kun pääsee täältä etäältäkin seuraamaan niiden kasvua.

Tässä uudet kuvat miltei 6 kk ikäisistä junioreista pentutreffeiltä. Ainoastaan Force ei päässyt paikalle joten neitosesta oma kuva samalta päivältä. Vasemmalta, Xena, Sign, Sea ja poika Rallyx <3
Kaverit vietti pentutapaamista eläintarhassa ja näkivät tiikereitä yms :) Jänskää.


§


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Voihan suoli

Elämämme koki kovan iskun :(.

Poikien kuulumisia