Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on joulukuu, 2018.

Vuoden viimeinen päivä

Kuva
Se olisi kohta vuosi 2018 taputeltu. Itse makoilen tässä sängyssä, kuuntelen musiikkia ja kirjoittelen blogia :) Ralf ottaa rennosti, kuten aikaisimpinakin kertoina. Kiva kyllä kun ei reagoi paukkuihin ollenkaan. Toki silti ollaan sisätiloissa ja mennään ulos vasta 01 jälkeen. Onpahan ollut vuosi. Kaikkea en tänne julkisesti kirjoittele mutta aika rankka vuosi takana ja paljoa ei vaatisi että 2019 olisi hiukan parempi. Joulukuun alussa Ralf arvioi hypyn väärin kisoissa, ja veti kyllä aikamoiset voltit. Kyllä säikäytti pahimman kerran. Käytiin ortopedilla ja kaikki vähänkään epäilyttävät paikat joista antoi reaktiota rtg kuvattiin. Luojalle kiitos luusto oli ehjä <3 Pidettiin 4 viikon aksa tauko ja ekat pari viikkoa ihan hihnassa. Käytiin myös fyssarilla, ja mennään vielä tammikuussa uusiksi. Vuoden viimeiset kisat oli 29.12 Vantaalla. Tehtiin kyllä kolme todella hyvää rataa ja oli tosi hauskaa kirmailla Ralfin kanssa. Niin pikkujuttuja kaikilla radoilla että vaan hyvä fiilis j

Pentu päivityksiä

Kuva
Ei ole helpooa omistaa urostakaan ja jalostuksen suhteen yrittää parhaansa. Ralfille on suunnitteilla kaksi pentuetta ensi vuodelle kahden ihanan daamin kanssa, joilla molemmilla tulee ikä vastaan pennutuksen suhteen. Olin alkuun päättänyt että kaksi pentuetta ja katsotaan mitä niistä tulee, mutta kolmas se vaan tuli koska molemmat tytöt ovat isoja sydämiä monin tavoin. Ja sen lisäksi niiden omistajat ovat minulle rakkaita ystäviä ja tunnen molemmat tytöt hyvin. Jos luoja suo ja nämä suunnitelmat tote utuu niin Ralfin lapsi pääsee sitten isin kotiin kasvamaan. Dessillä voi alkaa juoksu milloin tahansa kun sitten Timen juoksua odotellaan vasta helmi-maaliskuussa. Niin jännittävää <3 Yritän uroksen omistana myös parhaani minkä voin terveyden ja luonteiden suhteen. Haluan myös antaa Ralfin vaan sellaiselle nartulle mistä itse olisin valmis ottamaan pennun. Jos nää kaksi toivetta toteutuu, niin näiden kahden daamin ( Des ja Time ) jälkeen Ralf pysyttelee useamman vuoden