Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on maaliskuu, 2013.

Kevät on täällä

Kuva
Olenpa ollut taas laiska kun en ole toviin kirjoitellut meidän touhuista mitään! Korjataan tilanne :) Frida on ollut hetken kisatauolla koska olen opettanut lähdöt uusiksi. Otettu siis uusi käsky käyttöön = maahan. Se on sitten jatkossa ehdoton. Radalle ei ole mitään asiaa jos sieltä tullaan ilman lupaa. Rex vuorostaan osallistui ensimmäisiin agilitykilpailuihin. Hyppyrata oli täysi kaaos. Uskon että Rex vaistoi jännittymiseni ja kuumui entistä enemmän. Huono ohjaus ja koira tuli muutaman esteen ohi. Agilityrata oli kyllä sitten jo ihan agilityä :) Tulos 10 kun kepeillä sählättiin (sen lisäksi ensimmäinen rima alas) Meillä onkin nyt ihan treenikausi Rexin kanssa päällä .Haluan kepit sille varmemmaksi ennen seuraavia kisoja. Lisäksi treenataan paljon irtoomista ja saalisvietin poiskytkemistä. Koiran pitää keskittyä ottamaan palkka mukaan matkalla (vaikka ohjaaja juoksee toiseen suuntaan) Rexin agilityrata kisoissa: http://www.youtube.com/watch?v=uqAO4mxlBrw Viikonloppuna kävimme ulkoile

Treeniä, treeniä....

Kuva
Tällä viikolla onkin ollut kahdet antoisat ja huippuset reenit ;) Keskivikkona oltiin Rexin kanssa Juhalla. En kyllä vielä 2 kuukautta sitten olisi suoriutunut vastaavista radoista esteelle 16 :) Oli perjättöä, oli valssia ja lähetyksiä!  Selkeät läksyt edessä. Kontakteilla koiran siedettävä vahvempaa häiriöö, oikeanlainen sylkkärin tekeminen , pimeitä putkia yms :) Rexin treenit: http://www.youtube.com/watch?v=PTcmk0kQ2wA Torstaina vuorostaan oli Fridan treenit Niinulal ja se meni kyllä niin hyvin etten tiedä mitä lisätä ;) Se koira toimii tällä hetkellä kuin unelma ;) Valsseja lähinnä tein toistoilla paremmaksi jne.. Fridalle myös pimeän putken treeniä lisää, se vähä välillä jää pimentoon, kun ei niitä sitten kummiskaan kovasti ole ! Näissä treeneissä otimme uuden lähtö-käskyn käyttöön. Tästä lähtien Frida jää maahan ja se on ehdoton. Istumalla olen ollut kaikkea muuta kun määrätietoinen, joten mielestäni reilumpaa opettaa koiralle ihan uusi juttu! Fridan reenit: http://www.youtube.c

TuplaNolla

Kyllä nyt on ollut hyvä putki päällä Fridan kanssa. Kävimme kisaamassa viikonloppuna KAT:in järjestämissä kisoissa Vuokkoset Areenalla. Luvassa oli kaksi agilityrataa joista toinen KV-rata. Ensimmäin rata sujui tosi hienosti. ohjasin koiraa maltilla ja rauhallisesti. Ainoastaan jätin koiran ikävästi putkelle ja etsi minua hetken ennen kun tajusi mihin olin mennyt ;) Pari kaarrosta myös olisi voinut saada pienemmäksi, Muutoin supertyytyväinen ! Tässä ensimmäinen rata: http://www.youtube.com/watch?v=aoxzcTrsROE Toinen agilityrata oli siis KV-rata. Tässä hosuin lähdössä siksi heti huono ja töksähtävä valssi toiselle esteelle. Puomilla en luottanut koiraan ja jäin taakse mistä koitui turhaa aikaa. Keinun jälkeen koira meinasi ohittaa putken mutta korjasi hienosti ohjaus mokani. Tältäkin radalta Nolla :) On se Frida kiva kisakaveri. Nyt vähäsen kisataukoa ja sillä aikaa opetellaan startti uusiksi. Frida jätetään maahan (ei istumaan) ja se on ehdoton ennen kun annan luvan lähteä! Tämä oli ko