Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on huhtikuu, 2017.

Pääsiäinen ja muuta pohdintaa

Kuva
Olipas erilainen pääsiäinen tänä vuonna, mutta eittäin kiva sellainen. Keskiviikkona kävin hakemassa Susanin ja hänen Time koiransa lentokentältä. Susan on Hollantilainen agility ammattilainen ja olemme tutustuneet hänen kanssaan sosiallisen median kautta ja hänestä on tullut myös Pomppa fani :) Keskivikko kului Helsingin keskustassa shoppaillen, syöden ja toki vähän nähtävyyksiäkin. Illaksi sitten matkasimme Turkuun. Saimme asua Tuulian ja Timon luona, siitä iso kiitos heille ja Janitalle iso kiitos järjestelyistä. Alla kuva Tuomiokirkon edustalta ja sitten nuo ihanat siirappi vohvelit joita Susan toi minulle Hollannista. Nam :) Torstaina kävimme treenimässä Janitan ja Jaakon kanssa ja oli kyllä huisin kivaa :) Iltapäivällä kävimme Elinan kanssa lounaalla ja sitten illalla saunottiin ja vietettiin aikaa. Torstaina ajelimme heti aamulla Elinan hallille ja sielläkin oli huisin kivaa :) Minä en juuri itse treenannut tänään sillä oli omat kisat Ralfin kanssa myöhemmin samana

Uusi työ alkoi maaliskuussa

Kuva
Niin se elämä vaihtoi suuntaansa ja töiden puolesta minut nähdään nykyään Pompan leivissä Iso muutos oli jättää 7 vuoden työrupeama muualla mutta mun sydän syykkii tähän suuntaan ja elämässä pitää kuunnella sydäntä ja tavoitella unelmia ja tassutella niitä kohti Olen jeesanut Meriä pitkään aina silloin tällöin ja nyt puoli vuotta paiskinut kahdessa työssä ja päätös oli tehtävä omankin jaksamisen takia. Olen niin innoissani tästä mahdollisuudesta ja ennenkaikkea tavoitteena lähteä myyjänä viemään mahtavia tuotteita rajan ulkopuolelle vieläkin enemmän. Lisäksi jatkan keväällä syvempiä opiskeluita kansainvälisen kaupankäynnin parissa joten tämä ylioppilas-merkonomi on toivon mukaan vieläkin fiksumpi joskus. Toinen kuukausi käynnissä pelkästään Pompan parissa ja kivaa ollut :) Nyt suunnitellaan kovaa menoa uutta kautta ja uusia ihania Pomppia. Tänä kautena saatiin Pomppia maailmalle, mm Saksaan, Norjaan, Britteihin, Austraaliaan ja Yhdysvaltoihin. Vielä on monta maata valloi

Rallen superviikonloppu maaliskuussa

Kuva
Niinpä niin sanoisin siihen kun lupasin päivittää blogia vähän useammin :) No viis siitä, täällä ollaan kuitenkin :) Paljon on tapahunut joten pikkaisen tiivistän kirjoitustani. Ralfilla oli toinen tokokoe 4.3 Riihimäellä. Koe meni muutoin oikein kivasti mutta jokin oikosulku tuli liikkeestä maahan menon kanssa ja minä sitten ryssin siitä 0 pistettä :) Onneksi Ralle hoiti kaikki muut liikkeet niin upeasti että kuitenkin riitti 1-tulokseen (171 p). Jännä juttu mutta jännitin näitä tokia kisoja ihan yhtä paljon kuin ekoja, ellen enemmän... Päätin siksi että kolmas koe mahdollisimman pian ja saatiin sitten paikka kolmansiin kokeisiin jotka olivat Vantaalla 26.3. Kaikin puolin hyvä meininki mutta seuruu lähti kyllä aika lapasesta kun oltiin Rallelle tutussa agihallissa :) Kaikesta huolimatta 189,5 p ja 1-tulos ja samalla sitten koulutustunnus TK1 :)  Hieno Ralf ja pieni hatunnosto ohjaajallekin kun uusi laji korkattu :)     Agilityssä Ralle kehittyy koko aika ja myös vauhti on ka