Kun autoilusta tulee painajainen

En tiedä mistä aloittaa kun jotenkin muutenkin ikävä ja arka aihe. En ole aikoihin kirjoittanut tänne mitään, oikeestaan enemmänkin siksi että työ on vienyt paljon aikaani ja sen lisäksi on sitten halunnut omistautua koirille ja pitkille metsälenkeillä kun olen kotona.

Pari viikkoa sitten oli ensimmäinen työmatkani ulkomaille Pompan leivissä. Oli mukava mutta rankka reissu varsinkin kun koipeni ei ollut ihan kunnossa. Ralfin piti alunperin olla mukana joten siksi ehkä reissu oli vähä haikea ja osa fiiliskestä jäi himaan. Toisin siinä tilanteessa olisi pitänyt olla kolmas työntekijä paikalla jos olisin kisannut koska vilskettä riitti. Se hiukan lohdutti fiilistä että kuinka minä olisin kerennyt radoille, en mitenkään.

Ralfin kanssa ei montaa kolmosten kisaa agilityssä olla vielä juostu, eikä juosta hetkeen...
Ostin tunteja Janitalle ja Jaakolle ja voi kuinka mahtavaa siellä on ollut. Olen tehnyt paljon töitä myös jarrujen kanssa ja Ralle on mennyt todella kivasti aksassa ja meillä on yhdessä ihana sävel kun touhutaan. Me ymmärretään toisiamme ja halutaan tehdä täysillä kaikki ja vaan yksinkertaisesti rakastan sitä koriaa ja meidän yhteistä harrastusta yli kaiken.

Agility, laji joka on meidän molempien intohimo on tällä hetkellä todella ikävästä syystä tauolla.
Ralf on alkanut pelkäämään autoilua niin paljon että joudun tällä hetkellä vastaehdollistamaan sen siihen. Olen yrittänyt puhua, hakea apua ja tehdä parhaani mutta tilanne on todella kurja.
Mitään ei ole mielestäni tapahtunut joka olisi tämän aiheuttanut, ei ainakaan mikään mistä minä olisin tietoinen. Kaikki alkoi auton vaihdosta ja oireet alkoi noin 3 kk sitten mutta ensin ehkä hyvin lievänä että koira istui eikä osanut rentoutua. Mutta ihan sekunnissa se sitten oli niin paha että en edes ymmärtänyt koko tilannetta. Ralf istuu, läähättää ja tärisee ja seuraa aktiivisisesti tapahtumia. Se pelkää jotain, mutta en tiedä mitä, se pelkää jotain mikä yhdistää sen autoon.

Ralf menee autoon itse, ei ongelmaa kun auto on pysähdyksissä, useinmiten vielä kun ajaa 30 tai 40 km/h niin on suht ok, ei rento mutta ok. Kun vauhti nousee tästä niin pelko valtaa koiran. Kun se pääsee autosta ulos niin se on onnellinen ja palautuu suht heti.

Ralf on nyt viikon saanut aamu ja iltaruoan autossa ja yritän kaikkeni että autosta tulisi taas kiva paikka sille.

Sattuu ja tuntuu niin pahalta kun toinen voi huonosti ja siksi päätin että autoa ei ajeta kunnes tilanne parempi.
Tuntuu niin pahalta kun en voi käydä hallilla, en voi treenata Ralfin kanssa enkä kisata enkä edes mennä sen kanssa kauppaan tai minnekään. Autoilu on kuitenkin todella iso osa meidän elämää ja arkea.
Jos koira olisi oikeesti sairas tai minä olisin vuoteen oma mutta kun kyse on tälläisestä henkisestä jutusta niin ottaa niin aivoon ja ehkä eniten se että en tiedä miten auttaa omaa koiraani.

Tekisin mitä vaan että Ralfilla olisi hyvä olla autossa kuten ennen ja että päästäisiin meille rakkaan harrastuksen pariin. Tuntuu niin pahalta ja avuttomalta. Tuntuu pahalta lukea kavereiden harrastus päivityksiä kun ei itse pääse edes nauttimaan sinne :(  Ja kun jos olisi todellakin jotain muuta niin ei todellakaan harmittaisi mutta tälläinen henkinen tila mitä en ymmärrä, en vaan ymmärrä.

Jos koria olisi fyysisesti sairas en ajattelisikaan harrastuksia vaan sen että se saadaan kuntoon, toki tämäkin pitää vaan ottaa sellaisena. Eipä oma jalkakaan ole kovin hyvässä kunnossa mutta kyllä se pystyisi tekemään paljon pikkujuttuja tuolla hallilla.

Jokainen joka tuntee minut, tietää että haluan koirien parasta ja hoidan niitä parhaani mukaan mutta tähän ei vaan järki riitä.  Ja kyllä, olen varma siitä että tuo puuha Petteri tekisi mitä vaan että pääsisi aksailemaan ja touhumaan mun kanssa <3 Nyt yritän metsälenkkien lisäksi tehdä tokoa koska koiralla energiaa enemmän kuin laki sallii.

Kirjoittelen taas miten asia etenee,  tulevalla viikolla alkaa uusia haasteita ruokinnan yhteydessä.  Ja toki jos luet meidän blogia ja sinulla on minkäänlaista aavistusta, kokemusta tai ihan mitä vaan liittyen tähän autoiluun niin kerro ihan mitä tahansa joka voisi olla pienikin apu.

Kaikista tärkeintä on kuitenkin saada poika kuntoon ja että sillä on hyvä olla <3 Ralle <3

 Ralf oli Sanna kasvattajalla kylässä kun olin matkoilla, kiitos ihanista kuvista hänelle.









Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Voihan suoli

Elämämme koki kovan iskun :(.

Poikien kuulumisia