Sandmarks Gwen "Frida" 10.4.2006-9.7.2018 (Ikuisesti sydämessäni)

Tämä hetki, istua alas ja kirjoittaa on minulle todella raskasta, mutta samalla todella tärkeä osa surutyötä. Rakas ystäväni, paras ystäväni, elämäni koira Frida nukkui pois 9.7.2018.

Fridalla todettiin yhdeksän vuotiaana trauman aiheuttama nivelrikko vasemmassa olkapäässä jota pystyi vaan hoitamaan, ei parantamaan. Tutkimuksissa ja hoidoissa meillä oli kaksi mahtavaa lääkäriä tukena ja neuvonantajina, T.Toijala ja J.Räihä. Oikeastaan prp hoito ja kortisonit oli kokeiltu ja tähystyksessä selvisi ettei sille mitään muuta voi tehdä kun hoitaa kipua.

Fridalle löydettiin hyvä lääke (neurontin) joka mahdollisti Fridalle paljon kivuttomia ja onnellisia päiviä. Olin varma että neitonen potkii menemään vielä 16 vuotiaaksi ja ei yksi olkapää sen elämää määräile. Näinhän se menikin pitkään. Kuitenkin nyt viimeisen vuoden aikana halusin säästää Fridaa ja vein sitä ihan omille lenkeille ja vältin pitkiä lenkkejä. Vielä talvella Frida juoksi vapaana lumessa ja ottivat Rallen kanssa mittaa toisistaan jäällä juostessa. Frida rakasti talvea ja lunta kuten myös kesää ja uimista.

Kun kuljettiin kohti kevättä jotain muuttui. Fridan tahti lenkeillä oli välillä todella hidasta ja kun siltä otettiin kaulapanta pois se saattoi ulahtaa kun vetäisi pään siitä läpi. Se yrittin välillä lähteä Rallen kanssa leikkimään ja painimaan kuten ennen mutta hetken päästä kuului ulahdus ja se poistui leikistä.
Vein Fridan lääkäriiin ja kuvattiin se niska missä näkyi kahden nikaman hieman lähestyneen toisiaan. Lääkäri sanoi että kovin tyypillisiä muutoksia ikääntyvällä koiralla. Mutta mitään oikeesti pahaa ei näkynyt ja veriarvot oli aivan superit.

Jatkettiin elämää rauhallisilla lenkeillä, riittävällä levolla ja ostin Fridalle ergonomiset valjaat jotta ei enää panta kävisi niskaan. Sen osalta ulahtelu väheni ja valjaat oli Fridalle hyvä juttu. Annoin lisäksi kuureina metacamia.

Kesän edetessä Frida alkoi nukkumaan paljon enemmän, oli enemmän omissa oloissaan eikä esim, keittiössä mukana kun tein ruokaa. Vältteli selkeästi kosketusta ja meni pois suurimmaksi osaksi jos aloin sitä silittämään. Frida nukkui miltei koko elämänsä jaloissani ja yötkin vietti nytten lattialla.

Noin kuukausi sitten kaikki nämä asiat voimistui ihan voimalla. Frida alkoi kävelemään lenkillä pää ja häntä alhalla ja oli muutenkin todella apean oloinen. Minulla oli makkarissa pedin lisäksi kevythäkki auki missä Frida halusi olla todella paljon, se halusi olla omissa oloissan. Kun tulin kotiin, Frida harvoin tuli ovelle vastaan vaan se makasi siellä makkarissa kun ei olisi ymmärtänyt että tulin tai sitten ei vaan jaksanut tulla. Hyviäkin päiviä oli kun oli pirteämpi ja oli mukana arjen hommissa, ulkonakin häntä välillä oli pystyssä. Ja varsinkin kun Frida pääsi koirakavereiden kanssa lenkeille se oikein skarppasi ja käyttäytyi kuin nuori koira keppejäkin kantaen.

Viimeisen viikon aikana ahnelle koiralle ei meinanut maistua ruoka ja apeus lisääntyi. Kävelimme lyhyitä lenkkejä ja se oli n 200-300 metriä lenkin alettua, niin pää ja häntä oli alhaalla ja se käveli mun perässä ravin sijaan. Koira myös läähätti pinnallisesti.

Maanantai aamuna 9.7 lähdin Fridan kanssa aamukävelylle. Kun kävelin Fridan kanssa ja katsoin sitä, mietin mielessäni että koiran ei kuulu näyttää tuolta ulkoilessa. Sen ei kuulu kantaa päätä ja häntää alhaalla ja kävellä hitaasti, näytti suorastaan siltä että yritti selviytyä eteenpäin, ei ontunut mutta kropan käyttö oli laiskaa.
Frida oli myös mielestäni laihtunut ja lihakset surkastunut paljon.  Ajattelin että tuolta ei näytä elämästään nauttiva koira ja minulle tuli se tunne että Frida ei ansaitse tälläistä ja nyt on tehtävä päätös. Viimeinen niitti oli se kun makasin sängyllä ja Frida kääntyi vaan eteisessä kun kuului ulahdus, eli sitä sattui jonnekin.
En usko että olikapää oli Fridan kunnon romahtamisen syynä, voi olla että oli jokin sisäinen juttu, jokin syöpä tai vastaavaa koska koiran tila meni niin nopeasti huonommaksi. En myöskään halunnut kiusata koiraa enää millään lisätutkimuksilla ja toimenpiteillä. Fridalla oli kuitenkin vahva lääkitys ja jos silti oli kipeä niin kivun täytyi olla kovaa.
Kolme päivää ennen tätä yksi parhaista ystävistäni, Iku oli kylässä ja hän tuntee myös Fridan vuosien takaa. Ikukin sanoi minulle että ei ole enää sama Frida ja että on apea. Minua auttoi sekin päätöksessä että jokin muu oli nähnyt sen saman radikaalin muutoksen joka tapahtui hetkessä.
Hetken mietin oisko se masentunut tai onko tämä vaan huono aika. Mutta ei, niin itsekäs en voinut olla että jossittelulla ja kuvittelemalla että kaikki muuttuu paremmaksi olisi tässä se vaihtoehto.

Päätös oli tehty ja en halunnut sitä pitkittää kummankaan takia. Soitin ystävälleni joka on eläinlääkäri ja joka on hoitanut Fridaa. Kysyin häneltä voisiko hän tulla kotiini saattamaan Frida viimeiselle matkalle sillä minulle olisi tärkeää että rakas ystäväni saisi nukahtaa ikiuneen kotona, mitään siitä aavistamatta.

Kello oli n. 12  päivällä kun hän saapui luokseni. Oltiin sängylläni ja makasin kyljelläni Frida sylissäni. Silitin Fridaa, poskeni oli sen poskea vasten ja kyyneleeni kasteli Fridan turkin. En pystynyt katsomaan muuta kun Fridan turkkia vasten. Itkin ja olo oli ihan kamala. Vedin peiton meidän päälle ja pidin Fridaa tiukasti sylissäni niin pitkään kunnes tunsin että hengitys loppui. Minusta tuntui samalta kun osa minusta olisi kuollut. Käärin Fridan vilttiin ja vietiin Frida eläinlääkäriin mistä sitten lähti tuhkattavaksi. Frida pääsee sitten Rexin viereen <3 Frida ei tuntenut mitään, se nukahti kauniisti ikiuneen. Olen ikuisesti kiitollinen ystävälleni, Tiiulle joka mahdollistit tämän minulle ja Fridalle.

Fridalla on nyt hyvä olla, ei kipuja ja olen varma että jos se pystyisi niin se kiittäisi minua siitä että päästin sen pilven reunalle.

Frida oli upea koira, sydän täyttä kultaa. Se rakasti minua niin paljon ja oli uskollinen minulle koko elämänsä. Frida oli upea perheenjäsen ja mahtava harrastuskoira joka ei koskaan antanut periksi. Se teki kaiken täysillä isolla sydämellään. Frida oli koira jonkalainen jokaisella pitäisi olla kerran elämässään. Elämäni koira joka jätti ison tyhjiön monen sydämeen.

Lepää rauhassa rakas tyttö. Mamman sydämessä olet ikuisesti ja vielä me nähdään uudestaan.
Kiitos kaikesta mitä minulle annoit ja mitä sain kanssasi kokea. Teit myös rotusi historiaa Suomessa, olemalla ensimmäinen agi ja hyppyvalio Suomessa. Senkin kova mimmi <3

Sinusta on paljon ihania kuvia 12 vuoden ajalta, näissäkin olet se minä sinut muistan. Hullunkiilto silmissä, uskollisuus, räjähtävyys ja suuri rakkaus.














Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Voihan suoli

Elämämme koki kovan iskun :(.

Poikien kuulumisia