Kuulumisia ja ajatuksia...

Yleistä kuulumimista:

Kevät on täällä ja ollaan jo päästy Ralfin kanssa muutamiin treeneihin ja kisoihin.
Yllättävän hyvin mennyt kun ottaa huomioon miten paljon ollaa taukoiltu tänä vuonna. Rallella ollut vaan aikamoinen kaasujalka :) että ohjaaja saa laittaa kyllä aika rivakkaasti tumppua toisen eteen. Ei kyllä yhtään anneta anteeksi. Edellisissä kisoissa tultiin niin kovaa kepeillekin että ensimmäinen väli liuuttiin pari metriä läpi ja siitä palattiin tokaan väliin ;) Mä niin repesin!

Asiat ei ole vieläkään hyvin, nimittäin jalkani on luultavasti leikattu turhaan ja oikea vaiva on vielä hoitamatta ja ehkä leikkaamatta :( Onneksi ensi viikolla on ortopedi ja en lähde sieltä huoneesta ulos ennen kun saan oikeesti selkeän askeleen eteenpäin ja selkeän löydöksen.
Veneluu on niin kipeä että siihen sattuu joka päivä, vain jotkut kengät sopii kävelyyn ilman tuskaista kipua. Särkylääkkeitä menee päivittäin ja toinen päivä saattaa olla hiukan parempi mutta sitten huomenna saattaa tehdä tosi kipeää pelkkä kävely tai kytkimen painaminen autossa.

Harmittaa vietätävästi kun niin paljon haluaisin touhuta Ralfin kanssa. Mulla on sellainen kultakimpale harrastuksien parissa että nautin kyllä jokaisesta hetkestä niin täysillä! Toivottavasti Ralle pysyy terveenä kun mamma on tälläinen kävelevä katastrooffi! Ja oikeesti ne tavalliset lenkitkin, ei pelkästään agility. Agilityä ja meidän menneitä kisoja alankin spekuloimaan toisena päivänä, koska nyt tulee niin paljon ajatuksia jo kaikesta muusta.

Myös Frida kyllä välillä saa sydämen tykytyksiä aikaiseksi minulle. Nyt selvisi että ei se mitään niskaa oireile ulahtelemalla. Se ulahtaa kun koskee tai painaa sen (imusolmuke tai joku vastaava) leuan ja kaulan välissä oikealla puolella. Todella outoa ja toki pitää tutkia mistä tämä johtuu, syitä voi olla monia. Frille on kyllä niin rakas että huoli on kova, toivottavasti ei ole mitään pahempaa.



 Pentu-ja lauma ja ihan vaan ajatuksia:

Ja koska mulla van on niin paljon tällä hetkellä ihan kaikkea pääsäni niin antaa tulla, kerrankin ;)

Ihmeellisiä asioita välillä alkaa pyörittää päässä varsinkin kun puhutaan koirista :)
Olen viime aikoina paljon miettinyt ja spekuloinut ystävieni kanssa (varsinkin Marin kanssa) sitä että miten lauma vaikuttaa koiraan ja etenkin koiranpentuun.
Rex kun aikoinaan kotiutui sillä oli Frida paljon mukana uusissa tilanteissa ja kyllä paljon tehtiin ihan kaksinkin. Rex ei oikeestaan jännittänyt pentuna uusia tilanteita lainkaan, oli välillä vähän liiankin rohkea. Ja eron näki silmissä kun oli Frida mukana, tai kun oli vaan minun kanssani. Fridasta se sai aina sellaisen teräsmies fiiliksen.
Ralf kun tuli niin sillä ei ollut ketään koiraa tukena uusissa tilanteissa. Sillä oli minut ja oikeistaan vaan minut. Moni tilanne oli jännempi pennun mielestä.
Frida oli kipeä ja sairaslomalla miltei puoli vuotta, ja Ralf sai kohdata kaikki asiat vaan minun kanssani. Uudet paikat, lentokentän joka olikin alkuun erittäin jännä Rallen mielestä. Myöhemmin kyllä siisti paikka missä ei enää ollut mitään jännää :) Ostoskeskukset, kisapaikat ja siis oikeestaan kaikki pennulle isot uudet jutut niin Rallella ei ollut koskaan toista koiraa tukiverkkona siinä.
Jännä nähdä eroja jos joskus kotiin tulee Rallen oma jälkeläien "mikäli joskus luoja minulle sellaisen suo ;) Sillä tulee olemaan paljon Ralf mukana ja että mikä on taas oikeesti se ero. Pitääkin itse siinä tilanteessa oikeesti muistaa myös viedä pentua yksin paikkoihin ilman sitä toista koiraa. Se kun helposti siinä unohtuu kun on liikenteessä ja ajattelet että no otetaan pentu mukaan :)
Myös moni jolla on lauma kotona unohtaa kokonaan sen miten tärkeää on että pentu luo suhdetta omistajaan, ei perheen toiseen koiraan/koiriin. Todella iso tuki on se että koiran oma pentu jää kotiin, sillä on aina emon tuki kaikessa, mietinkin välillä sitä että miten erilainen se pentu olisi ja miten eri tavalla se käyttäytyisi jos se joutuisikin selviämään ilman emoaan kaikesta.
Niin paljon pentuja ollut ympärillä viime aikoina että sitä alkaa pähkäilemään kaikenlaista ja muistelmaan asioita.
Pitää siis myös tulevaisuudessa oikeesti muistaa kun tulee pentu taloon, että  pentu tarvitsee myös paljon kokemuksia vain ihmisen kanssa, ilman että muu lauma on mukana. Rallellahan tämä meni niin mutta luultavasti seuraava pentu joka tulee niin taas on tilanne eri. En itse luultavasti olisi koskaan nähnyt tiettyjä piirteitä Rallesta välttämättä jos se ei oikeesti olisi joutunut kohtaamaan suuren maailman yksin, ilman sitä vieressä tallustavaa kaveria jonka jalanliikkeitä on turvallista seurata :) Vaikka ihminen kuuluisi olla se tuki ja turva ja se "the one" sille pennulle, niin kyllä ne vaan vahvasti seuraa niitä muita koiria ja saa niistä hirmusti tukea ja itseluottamusta.
Tällä hetkellä Ralle olisi kyllä oiva kaveri pienelle puu-ceen alulle. Ralle ottaa aika lugnisti uusissa paikoissa ja käyttäytyy siivosti ihmisiä ja muita koiria kohtaan ja ennenkaikkea on kuulolla ja minun kanssani. Ralle ei myöskään reagoi ääniin tai yllättäviin tilanteisiin, korkeintaan huomaamalla asian ja aijaa siellä kaatui puu, mutta sitten se puu meni jo ja eteenpäin tallustetaan.

Kai tässä on pakko painua nukkumaan kun muuten tää tarina ja ajatukset vaan jatkaa kulkuaan.

Jatketaan blogia hyvällä ajalla ja sitten käsitellään vähän aksaa ja kisatilanteita ja ohjaajan jännittämistä ja virheiden pelkäämistä, yms yms..

Hyvää yötä! / Nati nati!




Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Voihan suoli

Poikien agility kuulumisia

Poikien kuulumisia