Rallen superviikonloppu maaliskuussa
Niinpä niin sanoisin siihen kun lupasin päivittää blogia vähän useammin :)
No viis siitä, täällä ollaan kuitenkin :) Paljon on tapahunut joten pikkaisen tiivistän kirjoitustani.
Ralfilla oli toinen tokokoe 4.3 Riihimäellä. Koe meni muutoin oikein kivasti mutta jokin oikosulku tuli liikkeestä maahan menon kanssa ja minä sitten ryssin siitä 0 pistettä :) Onneksi Ralle hoiti kaikki muut liikkeet niin upeasti että kuitenkin riitti 1-tulokseen (171 p). Jännä juttu mutta jännitin näitä tokia kisoja ihan yhtä paljon kuin ekoja, ellen enemmän... Päätin siksi että kolmas koe mahdollisimman pian ja saatiin sitten paikka kolmansiin kokeisiin jotka olivat Vantaalla 26.3.
Kaikin puolin hyvä meininki mutta seuruu lähti kyllä aika lapasesta kun oltiin Rallelle tutussa agihallissa :) Kaikesta huolimatta 189,5 p ja 1-tulos ja samalla sitten koulutustunnus TK1 :)
Hieno Ralf ja pieni hatunnosto ohjaajallekin kun uusi laji korkattu :)
Agilityssä Ralle kehittyy koko aika ja myös vauhti on kasvanut paljon. Kisoissa pitää alkaa olee huolellinen kontaktien kanssa kun jätkällä on välillä aika kiire ;) Ykkös-luokka lähti hienosti käyntiin. Hyviä ratoja, kivaa yhdessä tekemistä ja kyllä ainakin 98% radoilla mahtavia ja hallittuja kontakteja.Toisen nollan jälkeen selkeesti jännitti sitä viimeistä vaikka kiire ei oikeesti ole minnekän.
Muutama hieno yhden virheen rata ja sitten 25.3 osu ja uppos kyllä meidän tekeminen Jaun hallilla.
Aamun ekalta radalta nollavoitto ja menolippu 2-luokkaan :) Se oli hyvä rata, ainoastaan puomin joka oli loppusuoralla minä hosuin. Otettiin sitten treenin kannalta toinen rata nollakoirana. Halusin mennä tekee sinne hyvät kontaktit ja niin me tehtiin ja toinen nolla perään vaikka sillä ei tuloksellisesti ollut merkitystä. Mut vitsit että oli siistiä. Jotenkin tuona aamuna oltiin niin samalla radalla ja meillä oli niin kivaa. Oltiin oikein kunnon tiimi Rallen kanssa <3
Tässäpä molemmat radat : https://www.youtube.com/watch?v=6EE8OKwAlUc&feature=youtu.be
Koko aika tykkään tuosta ruskeesta enemmän. Nyt agilityssäkin saatu tosi paljon eteenpäin ohjauksiin tulemista ja alkaa tuntumaan kivalta :) Päällejuoksuja pitää treenata paljon, varsinkin niin että kaksi peräkkäin. Ne on mulle vaikeita ja sit mä tartutan silä koiraankin kun en uskalla tehdä ja mennä ;)
Myös kepeille lisää häiriötä, välillä edelleen, varsinkin sivu irtoomisessa jättää vikan välin tekemättä kun on kiire :) Mutta hän on lapsi vielä ja tässä treenataan ja nautitaan :)
Kirjoittelen taas lisää... Hyvää yötä.

Kommentit
Lähetä kommentti