Pääsiäinen ja muuta pohdintaa

Olipas erilainen pääsiäinen tänä vuonna, mutta eittäin kiva sellainen. Keskiviikkona kävin hakemassa Susanin ja hänen Time koiransa lentokentältä. Susan on Hollantilainen agility ammattilainen ja olemme tutustuneet hänen kanssaan sosiallisen median kautta ja hänestä on tullut myös Pomppa fani :)
Keskivikko kului Helsingin keskustassa shoppaillen, syöden ja toki vähän nähtävyyksiäkin. Illaksi sitten matkasimme Turkuun. Saimme asua Tuulian ja Timon luona, siitä iso kiitos heille ja Janitalle iso kiitos järjestelyistä. Alla kuva Tuomiokirkon edustalta ja sitten nuo ihanat siirappi vohvelit joita Susan toi minulle Hollannista. Nam :)




Torstaina kävimme treenimässä Janitan ja Jaakon kanssa ja oli kyllä huisin kivaa :) Iltapäivällä kävimme Elinan kanssa lounaalla ja sitten illalla saunottiin ja vietettiin aikaa.

Torstaina ajelimme heti aamulla Elinan hallille ja sielläkin oli huisin kivaa :) Minä en juuri itse treenannut tänään sillä oli omat kisat Ralfin kanssa myöhemmin samana päivänä.

Korkattiin siis 2-luokka Liedossa. Radat oli aika haasteelliset, varsinkin linjat maksikoirille. Tehtiin hyviä kontakteja ja toki paljon hyviä pätkiä mutta kyllä mä olin pihalla noilla radoilla kuin lumiukko.

Illalla menimme sitten syömään Turun keskustaan Heidin kanssa ja oli hyvää ruokaa ja mahti seuraa.


Lauantaina oli vuorossa 3-luokan kisat ja Susan kisasi koko päivän ja minä olin seurana ja tsemppaamassa. Oli kiva nähdä hienoja suorituksia monelta koirakolta. Illalla saunomista ja ajoissa nukkumaan sillä sunnuntai aamuna oli aikainen herätys ja kotiinlähdön aika.


Vaikka oli mahtava ja erilainen pääsiäinen mahtavien ihmisten seurassa sain tämän matkan ansiosta niin paljon ajateltavaa.

Kun olimme Janitalla torstaina, kaikki ajatukseni lähti kysymyksestä; Mikä on sinun ja Ralfin tavoite? Olin hetken hiljaa ja vastasin kyllähän haaveni olisi päästä kilpailemaan maajoukkueeseen joku päivä. Silloin alkoi hyvä keskustelu joka vieläkin pyörii päässäni. Se vaatii paljon, paljon enemmän opettamista mitä tällä hetkellä. Se vaatii mieletöntä kehitystä oman ohjaamisen kanssa, se vaatii että työstetään entistäkin pienempiä yksityiskohtia. Oikeestaan heräsin ihan uuten ajatusmaailmaan ja se oli tavallaan pelottavaa mutta samalla siistiä. Sain paljon hyviä vinkkejä esim koiran vauhdin jarruttamiseen ja kokoomiseen ennen hyppyjä. Niitä aion nyt työstää paljon. Teen suunnitelman mitä ja milloin teen.

Kauden jaksottamista käytiinkin Marin kanssa läpi edellisissä treeneissä ja nyt minulla on siihen vielä paremmat ideat.

Tämä kyllä myös tarkoittaa sitä että toko valitettavasti jää pois. En pysty enkä kykene treenaamaan tavotteellisesti kahta lajia. Rallessa ois paljon potentiaalia tokoon mutta niin agilityynkin ja se on kaikesta huolimatta se meidän juttu numero 1.
Nyt haluan keskittyä siihen että treenataan oikein, ajatuksella ja että kehitytään oikeaan suuntaan. Mulla on niin paljon ajatuksia pääsääni nytten että aloitan kahdella palasella joita nyt erityisesti treenaan pari kertaa viikossa Ralfin kanssa. Minä kun sitten taas olen tarkka ettei koira treenaa liikaa ja että fysiikasta pidetään hyvää huolta kaikinpuolin. Eikä se ole se määrä, se on se laatu.

Nyt siis keskitytään molempien kehittämiseen agilityssä, ohjaajan motivaatioon alkaa liikkua taas enemmän ja pitää itsestään parempaa huolta myös agin ulkopuolella.

Ralle saa monipuolista liikuntaa ja sen kropasta pitää huolta fyssari ja hierojat säännöllisin välein, toki ruokintakin on tärkeä osa kaikkea ja se tärkein, LEPO.

Tällä hetkellä opetan jarruja paremmaksi Ralfille, sekä tehotreenataan päällejuoksuja ja saksalaisia. Ne kaksi on minulle vaikeita, ei koiralle. Minä jännitän niitä ja minulla on se ongelma niiden kanssa.

Ja ehkä tärkein! Tee agilityä koiran kanssa, ei yksin. Katso koiraa, kerro sille mitä sen pitää tehdä ja anna sille tilaa hoitaa hommansa ja siirry sinä seuraavalle kertomaan taas lisää... Ja se katse, se katsekontakti oikeaan aikaan, se on mulla kuulkas iso projekti.

Käytiin jo vähän rakentamassa jarrua : https://www.youtube.com/watch?v=Bdp8tkEubUc

Tänään vuorossa Elinan treenit, eli kiva ilta tulossa. Palataan taas ;) 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Voihan suoli

Elämämme koki kovan iskun :(.

Poikien agility kuulumisia