Pakkasia odotellessa ja olkapää vaivoja

Synkät ilmat ja osittain synkät asiatkin jahtaa jatkuvasti minua ja koiriani.
Fridan olkapää on vaivanut aina silloin tällöin. Kaksi ensimmäistä kertaa kun oli kipeä hoidettiin jännetuppitulehduksena ja sai kortisonia niveleen ja muutaman viikon levon.
Ei tää vaiva vaan ota lähteäkseen. Pari kuukautta sitten kokeiltiin PRP hoitoa missä koiran terveitä (omia) soluja siirretään tulehtuneeseen alueeseen.

Olikin jonkun aikaa oireeton. Aloitettiin kotijumpat ohjeiden mukaan ja lenkit pääsi kasvamaan max 2 km mittaiseksi ja taas alkoi tuo on-off kenentely! Lääkärissä se reagoi juuri vasemman olkapään bicepsiin. Oikealla ei minkäänlaista oiretta.

Huomenne tähystetään tuo olkapää ja toivon todellakin että saataisiin vastauksia tähän ärsyttävään kierteeseen. Fridahan on muuten todella hyvässä kunnossa kaikinpuolin. Ikinä ei uskoisi lihaskunnon ja ulkonäön/olemuksen perusteella että olisi yli 5 vuotias koira :)

Hienosti se jaksaa Ralfin ryöpitystä jatkuvasti. Siinä onkin pieni pulma kun se ei sano ikinä mitään Ralfille vaan aina jaksaa painia ja rilluttaa. Toivottavasti kotona pikkuhiljaa meno rauhoittuisi sillä joudun pitämään eri tiloissa ellen halua katsoa jatkuvaa riehumista :)

Pidetään siis nyt peukkuja että Frida saadaan kuntoon ja etytä saisi vielä nauttia elämästään ja juoksennella metsässä kaverinsa kanssa!

Ralf kasvaa ja kehittyy. Paljon ollaa treenattu perusasentoa nyt ja alkaa pikkuhiljaa sitä ymmärtämään. Vielä pitäisi saada mukaan sitten liike siihen eli seuraaminen ja käännöksiä.
Kaverilla on myös aika paljon omaa tahtoa ja on nähtävästi siinä iässä että kokeilee aika paljon miten paljon minua tarvitsee kuunnella ja arvostaa :)

Vähän saatiin lunta tuossa yhtenä aamuna mutta sitä iloa kestikin muutaman tunnin ja sade oli tilalla.
Pakkasia ja lunta odotettessa :) Ralfin kanssa pitäisi taas käydä vaalla, pitää hoitaa tässä lähipäivinä. Eiköhän se siellä 10 kg tuntumassa pyöri.

Kaverukset <3

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Voihan suoli

Elämämme koki kovan iskun :(.

Poikien kuulumisia