Lainakoiran ohjaksiin

Niin se on hassua että nyt vaan se yksi koira kotona ja Fridan jätän agilitystä eläkkeelle piirimestaruuksien jälkeen. Neiti on oikein hyvässä kunnossa vielä mutta haluan mielummin jättää eläkkelle terveenä kun että vetää raskasta urheilua iäkkäämmän koiran kanssa.

Parit kisat olisi tässä vielä Frillen kanssa jäljellä ja aion nauttia joka sekunnista.
Neiti ollut kyllä mieletön harrastuskoira ja yli odotusten rotunsa ominaisuuksien puolesta <3

Kivaa on nyt kuitenkin se että sain kunnian tehdä yhden kauden nyt hommia Lenni sheltin kanssa.
Lenni on 4 vuotias sähäkkä ja positiivinen shelttipoika joka ei turhia murehdi.
Ollaan käyty yhdessä treenaamassa 4 kertaa ja viime sunnuntaina mentiin kokeilemaan miltä kisaaminen yhdessä tuntuu. Lenniltä puuttui kakkosista yksi agilitynolla ennen kisareissua.

Meni sitten ehkä vähän yli odotusten ;) Hyppyrata oli tosi haastava ja tiesin että kepeillevienti tulee olemaan haastava jätkälle. Pyörähti ennen kepeille menoa kerran mun ympäri mutta tuomari ei siitä kieltoa antanut. Lisäksi jätkä pudotti viimeisen riman joka tuli vähän jälkijunassa alas. Tuomari ei antanut virhettä. Onneksi Lennillä oli jo hyppynolla kakkosista. Olisi ollut kurjaa nousta tuolla tavalla kun itse sen riman huomasi. Hyppäriltä voitto kotiin ja niin ois tullut sillä vitosellakin.

Agilityrata meni sitten aika nappiin kaikenpuolin. Kontakteille pitää saada lisää varmuutta ja treeniä. En silti kisoissa halunnut sitä alkaa painostamaan esim juuri sillä ettei tullut ihan alas asti.
Nää asiat pitää vaan treenata kuntoon etupalkalla ja saada koiralle itseluottamusta sinne.

Agilityradadalta siis myös nollavoitto ja menolippu kolmosiin :) Huisia. Nyt sitten kisataan jatkossa isojen poikien joukossa :) Tärkeintä kuitenkin että nyt treenataan ja saadaan varmuutta ja kokemusta yhdessä tekemiseen :)

Tässä agilityrata: https://www.youtube.com/watch?v=MkksglyWSng


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Voihan suoli

Poikien agility kuulumisia

Poikien kuulumisia