Alamäkeä ja ongelmien kohtaamista



On pitänyt pitkään kirjoittaa minun ja Fridan tilanteesta agilityn parissa! Viime kausihan oli erittäin hyvä, nollaprosentti oli korkea ja yhdessä tekeminen oli parasta ikinä. Homma tuntui luonnolliselta ja meillä oli kivaa yhdessä.

Alkukesästä Fridan varvas murtui ja tauko oli pitkä kunnes taas palattiin kisakentille. Kun palasimme kisojen pariin niin jotain oli kadonnut? Meno oli erittäin epävarmaa, varsinkin ohjaajan puolelta. Typeriä perusvirheitä ja sellaisia virheitä mitä ei aiemmin tehnyt tuon otuksen kanssa kolmosissa. Mietiskelin tässä että homma ei nyt ihan suju ja itseluottamus on laskenut ja koirahan sen vaistoaa minusta.

Viimeinen niitti oli kun pitkäaikainen ystäväni Heli sanoi minulle videoita katsellessaan että hitto mitä sontaa. Katso itsees, sä et edes liiku radalla, yrität ohjata Fridaa kuten ohjaat Rexiä ja muutenkin ihan karmeannäköistä touhua.
Sitä en ollut itse tullut ajatelleeksi että pakka voi mennä hyvinkin sekaisin kun ohjaa kahta täysin erilaista koiraa. Kiitos Helille joka sai minut ymmärtämään että haluan vanhan Allun ja Fridan takaisin :)

Täytynee sanoa sekin että Fridan treenaaminen on jäänyt todella pienelle. Emme ole olleet ohjatuissa treeneissä lähes puoleen vuoteen, vaan olen treenannut sitä itse ja kisannut. Treenien puutteesta saan syyttää vaan itseäni. Oikeestaan olemme treenanneet koko ikämme ainoastaan kerran viikossa, en ole ikinä ollut mikään himo agilitytreenaaja ja haluan myös että koirani pysyy fyysisesti hyvässä kunnossa koska niin paljon muutakin voi tehdä agility-osaamisen edistämiseksi. Kaikista eniten painaa kuitenkin koirakon välinen suhde, siitä kaikki lähtee!

Toissa kisoissa kyllästyin siihen että Frida ei jää lähtöön, päätin lopultakin korjata ongelman mikä olisi pitänyt korjata kuntoon jo vuosia sitten. Mulle tuli ensimmäisen kerran sellainen tunne että mä en enää lähde tuonne radalle sillä tyylillä että en luota koiraani. Eihän siitä voi seurata hyvää jos jo radan alussa luottamus on Nolla. Sama koskee kontakteja ja ne voin laittaa ihan ainoastaan omaan piikkiin. Koira ei oikeastaan ymmärrä mitä siltä halutaan siellä kisoissa, välillä saa loikata, välillä saa juosta läpi ja välillä pitää pysähtyä. Fyi mikä ohjaaja! Tähän ongelmaan olen myös päättänyt puuttua johdonmukaisella tavalla.

Alan treenaamaan Fridan kanssa kontakteja enemmän, treeneissä tietää kyllä mikä pysähdyskontakti on, mutta sielläkään ei siis tehdä muita suoritustapoja enää. Yritän myös treeneissä saada Fridan lähelle sitä mielentilaa mitä on kisoissa. Se onnistuukin aika kivasti tällä hetkellä Juhan treeneissä missä Frida käy kovilla kierroksilla!

Viime viikonloppuna olimme kisaamassa ja Frida pysyi molemmilla radoilla lähdössä (eli päästiin molemmille radoille) Agilityrata joka oli ensimmäisenä keskeytyi kuitenkin ensimmäiselle kontaktiesteelle (a-esteelle) missä Frida päätti taas sikailla oikein olan takaa. Lähdimme pois radalta ja mielestäni koiran ilme ja olemus kertoi sen että tiesi tasan tarkkaan mitä teki!

Tästä on hyvä jatkaa harjoituksia. Määrätietoisuus taitaa olla se juttu millä jatketaan agilityuraamme.
Teen mielummin töitä puoli vuotta kun että jatkan epävarmoja suorituksia sen aikaa mitä meillä on aksauraa jäljellä. Frida onkin ensimmäinen agilitykoirani ja sen ensimmäisen kanssa tekee yleensä niitä virheitä. Toki Fridan kanssa on pärjätty todella upeasti ja kaikki on saavutettu mistä luulin että olisin voinut vain haaveilla :)

Näillä mennään! Lisää treeniä, kontaktit kuntoon ja lähdöissä aina yhtä johdonmukainen :)



Jukka Pätysen hienoja otoksia Vuokkosilta!

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Voihan suoli

Poikien agility kuulumisia

Poikien kuulumisia