Rex kehittyy

Paljon ollaan treenattu Rexin kanssa, vaikka en tänne pitkään aikaan ole kirjoittanut.
Rex on nyt vuoden ikäinen ja olen supertyytyväinen kun siitä jäi kevyt ja pieni poika, aksan kannalta jees :)
Ollaan treenattu paljon kontakteja ja eilen ensimmäistä kertaa osana rataa, eli Rex tuli vauhdilla hyppyjen jälken a-lle. Hienosti kaveri pysähtyi vaikka ohjaaja jatkoi juoksemista.

Rex ei myöskään ole ihan helpommasta päästä kun tuo otus kuumuu ihan älyttömän herkästi. Olen jo tottunut siihen että kesken treenien saa monet kerrat käskeä kaveri maahan ja odottaa että kierrokset laskee.

Uskon kuitenkin että tuo huutaminen ja ylikierroksille meneminen tasottuu kun ikää tulee lisää. Lähinnä se pahin reaktio tulee kun tehdään jotain uutta ja se joutuu miettimään.

Irtoaminen on lähtenyt myös mukavasti käyntiin. Koko ajan hakee esteitä paremmin.
Kepit taitaa olla meillä vaikein juttu ja uskon että ohjaajalla myös on aika lyhyt pinna niiden suhteen. En tiedä mitään tylsempää kun opettaa kepit koiralle... Nyt tässä mietitään että miten mennä eteenpäin kun verkkojen yli hypitään ja ne selvästi ahdistaa poikaa.

Kevät/kesällä on ollut muutama kerta myös Niinun treenit ja kivasti on mennyt :)

Muutamia videopätkiä edellisistä treeneistä:

Niinun treenit Satulinnassa:

http://www.youtube.com/watch?v=jEt7CcbDFvY


Treeniä heinäkuussa omalla kentällä:

http://www.youtube.com/watch?v=IuL9dJj415w



                                                        Kaverukset Rex ja Kick Pellingissä

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Voihan suoli

Elämämme koki kovan iskun :(.

Poikien kuulumisia