Kun jännittäminen vie kaiken energian

Vaikka kirjoitankin omaan blogiin, voisin kirjoittaa urheilijoille kirjan jännittämisestä. En tiedä onko tämä tapa  
käsitellä asiaa ja hoitaa sitä paremmaksi.

Olen kilpaillut agilityssä n 4 vuotta ja minulla on ollut ilo kun ensimmäisenä kisakoirana on ollut motivoitunut ja nopea tyttö. Aina valmis kaikkeen ja tekee aina täysillä, mitä tahansa teemme.

Itse olen kärsinyt yhdestä ikävästä asiasta jo alakoulu iästä asti, nimittäin jännittämisestä.
Kun koulussa oli kokeita, jännitin niin paljon että kun koe lyötiin eteen, unohdin kaiken mitä olin lukenut.
 Kun koe oli ohi, muistit taas kaiken. Sama pätee urheilussa. Pelasin jalkapalloa n. 8 vuotta, jännitys oli aivan karmeaa ja seison jalat ristissä kunnes matsi vihellettiin käyntiin. Kun peli alkoi, jännityis häipyi.

Nyt lajini on tosiaan agility ja en tiedä olenko ikinä jännittänyt missään lajissa samalla tavalla.
Yleensä jo kisapäivää edeltävänä iltana alkaa vessassa juokseminen ja spekulointi huomisesta, miten koira jää lähtöön jne. Unissakin yleensä juoksen agilityratoja.

Kun varsinainen kisa-aamu koittaa , oloni on heikko. Ruoka ei maistu, vatsa on kuralla ja päässä pyörii ties mitä ajatuksia kisoista.

Kisapaikalla ensimmäiset kunnon jännitysoireet ilmenevät kun rataa rakennetaan. Spekuloin päässäni miten selviän vaikeista kohdista, miten Frida jää lähtöön ja mitä jos se ei jää. Fridan lähtöongelma, tai pitäiskö sanoa minun lähtöongelma vie energiastani 90 % kun astun radalle. "Jääkö se koira nyt sinne, mihinköhän asti pääsen kävellen, ja kumpaa kautta mun kannattaa mennä kun se kuitenkin lähtee ilman lupaa".

Jännittäminen on kamalaa, varsinki kun se menee tietyn sietämisrajan yli. Vielä rataantutustumisen jälkeen juoksen vessassa, ihan muutamia koirakkoja ennen omaa vuoroani. Välillä voin niin huonosti että pidän puista kiinni etten pyörry.

Välillä olen miettinyt, miksi harrastan kilpailuja kun siitä on muodostunut suoranaisesti ihmisrääkkäystä kohdistuen minuun? En ole luovuttaja , en ole koskaan ollut. Minulla on kova kilpailuvietti ja haluan voittaa, haluan pärjätä ja varsinkin antaa koiralleni tilaisuuden osoittaa miten makea tapaus se on. Treeneissä menee hyvin ja tiedät että osataan, mutta kisoissa jotain pääni sisällä tapahtuu mitä en kykene selittämään.

Nyt vihdoin olen alkanut ymmärtämään että tämä on ongelma, ongelma josta on päästävä eroon. Jännittäminen ei saa viedä ihmiseltä voimia, sitä pitää olla, mutta sopivassa suhteessa.

Nyt laitan kuntoon meidän keskeisen luottamuksen koiran kanssa, se on ensimmäinen askel eteenpäin.
Lisäksi ilmoittaudun kursille missä käsitellään jännittämistä. Teen kaikkeni jotta helvetistä tulisi kukkaniitty!

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Voihan suoli

Poikien agility kuulumisia

Poikien kuulumisia