Tulihan se sieltä :)

Kisat Porvoo 3.12.2011/ Tuomari: Anne Savioja

Olikin tiedossa vuoden viimeiset agilitykisat ja mukavasti lähelläkin, nimittäin Porvoossa.
Tämään jotain loksahti kohdalleen meidän yhteistyössä. Frida oli kuin eri koira verrattuna edelliseen viikonloppuun.  Neiti oli todella kuulolla ja oikein halusi tehdä kaiken oikein :)
Ensimmäiseksi oli vuorossa a-agilityrata. Startissa Frida yritti kerran lähteä, mutta uskoi, kun uskoikin että nyt hiivatti jäädään paikoilleen. Alussa oli heti kaksi todella haastavaa kohtaa. Toisen esteen jälkeen puomi tyrkyllä ja neljännen esteen jälkeen pussi tyrkyllä. Hyvin siitä selvittiin, tiesin että oli todella keskityttävä koiran haltuunottoon. Radalla oli myös hauska kohta missä mentiin putkesta hypylle ja uudestaan, ja kyseessä oli aina takaakierto. Tämä rata meni ihan hyvin, lukuunottamatta loppua kun jäin koirasta jälkeen, kun olisi pitänyt puomilla ottaa koiraa kiinni. Siitä seurasi turha "koiran väärään suuntaan liikkuminen" , joka onneksi saatiin korjattua. Ja tältä radalta NOLLA :)

Toisella agilityradalla oli jo paljon parempi meiniki. Frida jäi kun tatti lähtöön ja saatiin monta tosi hyvää tiukkaa käännöstä.  Vain mielestäni yksi turhan iso kaarros missä mun ois pitänyt ohjaa tarkemmin. Kontaktit menivät ihan jees, mutta meille haasteellista oli a-este joka mentiikiin kahteen kertaan. Toisella kerralla Frida kuumu jo niin paljon että ei mitään kaunista ollut, mutta otti se kuitenkin sen kontaktin. Tältä radalta myös NOLLA ja nyt sijoitus 2 :) "Tuplanolla" Jei :)

Kolmas rata oli hyppyrata ja se oli aikamoista pyörittelyä. Tutustuessani rataan tuntui jo siltä että enhän mä muista tätä rata ;) Loppupeleissä kävikin niin, mutta vain yksi este väärinpäin, muuten puhdas rata :) Esteellä numero 2 tuli kamala kaarros, eli meidän pitää harjoitella sellaista haltuunottoa ihan lelulla  ;)

Hauskaa on se että saimme viime vuonna Sm-nollat kasaan samoissa kisoissa, samaan aikaan :)  Aika hauskaa, toki eri tuomari tällä kertaa :) Nyt onkin sitten Sm-2012 ja Mm-karsinta-nollat kasassa :)
Nyt keskitytään treenaamiseen ja kaikkeen siihen missä pitää kovasti kehittyä :)
Frida rulez :)

Kaikki kolme videoo löytyy täältä : http://www.youtube.com/user/vehnis84?feature=mhee

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Voihan suoli

Poikien agility kuulumisia

Poikien kuulumisia