Sitä sun tätä

Jessus sentään että taas on kulunut aikaa ja olen hylännyt rakkaan blogini täysin.
Niin paljon asiaa mutta aloitetaan jostakin ;)
Fridalle löydettiin vihdoin toimiva lääkitys ja se on voinut todella hyvin nyt , kop kop kop.
Toivotaan että tämä pitää ja Frille ilahduttaa meitä vielä pitkään pentumaisella ja mahtavalla asenteellaan.

Toko on saanut vähä otetta Lappalaisen neidistä ja ollaan nyt aktiivisesti treenattu. Yksin, kaverin kanssa ja ryhmätreeneissä ja yksityisopissa. Todella paljon on menty eteenpäin mutta se seuruu vaatii paljon vielä. Varsinkin jos on häiriötä niin Rallella lipsuu ote hommasta. Mutta välillä hyviä päiviä ja välillä sitten vähä heikompia päiviä mutta eteenpäin mennään kokoaika.

Agilityä ollaan vihdoin päästy taas tekemään kunnolla kun mun reisi ainakin nyt tällä hetkellä tuntuu paremmalta. Saijan treenit ovat maanantaisin ja eilen käytiin pitkästä aikaa Elinalla Turussa.
Kyllä oli taas siistiä ja nii paljon tarttui mukaan sieltä. Meillä on hyvä läksyt nytten mitä tehdä.

Meidän isoin haaste on tällä hetkellä se että kun tulee suoria (tai siis ei ihan suoria) vaan esim alla olevan kuvan mukainen kohta;


Okserille päällejuoksu, heitto kolmoselle, koira suorittaa itsenäisesti nelosen ja teet persjätön 4-5 väliin, koira ei tulekaan esteelle 6 vaan tulee niin kovaa ja vähän omaa linjaa että ajautuu esteen 6 ohi vasemmalta puolelta. Tätä kohtaa hinkattiin sitten ihan sopivasti eilen ;)
Ralfilla on kiire mun perään, ei malta suorittaa jos lähden menemään ja tähän saatiin myös hyvä läksyt. Mutta kaveri sai tosi paljon kehuja ja varmasti saadaan homma toimimaan, 
hän on vielä niin nuori vallaton <3 

Mutta nyt ymmärsin asiat ja ymmärsinkin mitä meidän pitää vahvistaa :)

Viime viikolla kun mulla oli lomapäivä käytiin morjenstamassa Ralfin kasvattajaa ja ihailemassa heidän uutta ihanaa kotia <3 Oli kyllä ihana päiväreisuu ja Ralfilla on niin hauskaa kaverietten kanssa. Tässä muutama Sannan ottama kuva. 

Ralf ja Madde äiti

                                       vasemmalta, Puhti (velipoika), Madde äiti ja Ralf

                                                                             Ralf

Treenilistalla toko: Seuruun vahvistaminen kaikissa tempoissa, eteenkin juoksussa, paikallamakuu kunnon häiriössä.

Agility: Ralfille vahvempaa itsenäinen työn tekeminen esteillä ettei lähde jahtaamaan minua ja liikettäni. Eli ns häiriön lisäämistä...  tietty paljon muutakin ;)

Nähdään taas :)



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Voihan suoli

Elämämme koki kovan iskun :(.

Poikien agility kuulumisia