Kevät taitaa vihdoin tulla sieltä

Ihanan aurinkoista huomenta :) Eihän tälläisenä aurinkoisena maanantaiaamuna voi olla kun hyvällä tuulella. Pääsiäinenkin vierähti tosta vaan ja oikein mukava sellainen olikin. Ei mitään suurta ohjelmaa ja draamaa vaan letkeetä tekemistä ja rentoutumista.

Fridalle ollaan lisätty nytten pikkuhilaa liikuntaa ja tällä hetkellä kävellään 1 km :) Puhdas tuo ravi ei ole mutta e itodellakaan huonokaan. Ihan pienen pienesti huomaa kevennystä/epäpuhtautta mutta se ei vielä merkitse mitään.

Ralfin kanssa ollaan vähä tokoiltu kotona ja sunnuntaina oli treenitkin pitkästä aikaa jotka meni varsin hyvin. Sain aika pitkälti pojan keskittymään koko ajan minuun eikä niin että aina välillä kiinnostaisi mitä joku muu tekee :) Tehtiin perusasentoa ja noutoa pääsääntöisesti.
Ralle oli meinanut vähän unohtaa missä oikea paikka sivulla on, mutta parin päivän muistuttelun jälkeen alkoi homma taas toimia.

Akasaamassa käytiin lauantaina ja tein meille sellaisen 10 esteen radan putkilla ja hypyillä. Meni tosi kivasti. Puomin alastuloa tehtiin myös ekaa kertaa hypyn kautta et tulee lisää vauhtia ja sekin meni kivasti. Pitäis kohta alkaa rakentaa jotain mini puomia että se alkaa saada käsitystä mikä se este kokonaisuudessaan on.

Lentokentällä käytiin myös pyörähtää. Ralf oli ensin reipas ja sitten tuli joku mörkö kylään. Mentiin uudestaa nseuraavana päivänä Sannan ja Marielin kanssa ja sitten meni taas hienosti.
Ralle on varmaan vilkkautensa takia jonkun verran reaktiivinen ympäristöön mikä vissiinkin kuuluu rotuominaisuuksiin.
Mutta me kun asutaan pääkaupunkiseudulla ja Rallesta ei ole lammaspaimenta tulossa niin yritän rakentaa varmaksi tilanteeseen kuin tilanteeseen.

Mutta jatketaan taas kirjoituksia ;)




Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Voihan suoli

Elämämme koki kovan iskun :(.

Poikien kuulumisia