Vihdoinkin päästiin Janitan koulutukseen
Niinhän siinä kävi että vihdoin ja viimein pääsin kokeilemaan Janitaa kouluttajana :)
On sitä kauan odotettu ja täytyy sanoa että jokainen euro oli sen arvoista!
Ihmisen kokemus kyseisessä lajista on ihan mieletön, kaikki ne puheet ja se tieto, uskomatonta!
Tuli asioita esille mitkä oli tavallaan itsestään selviä, mutta joita ei ole itse ajatellut.
Isoin asia mihin Janita puuttui oli ohjauslinjani. Niissä olikin paljon parannettavaa ja tykkäsin siitä kun mulle kerrottiin miksi se on niin tärkeää.
Otin esille myös Rexin rimojen pudottelun ja pyysin että pitäisime rimat 50 cm. Janita sanoi että ei lasketa koska hän haluaa nähdä miksi koira pudottaa niitä. No Rexhän sitten pudotti yhden riman koko treenin aikana ja Janita oli sitä mieltä ettei sillä ole rimaongelmaa, vaan vika on mun ohjauslinjoissa. Se on tietysti hieno juttu koska pystyn hoitamaan tätä ongelmaa aikas paljon helpommin kun se että koira räiskii rimoja ihan tuosta vaan.
Kontakteille saatiin myös vinkkejä että lisää häiriötreeniä alle! (Luonnollisia häiriöitä) kuten se että menen valmistautumaan vaikkapa pakkovalssin tekoon seuraavalle esteelle, mutta koira ei saa tulla ilman lupaa.
Lähtöihin Janita neuvoi minua menemään kyykkyyn ja laittaa kädet naaman eteen (mä en pelaa sun kanssa = tyylisesti) Koira huomaa aika nopeasti että se ei voi harrastaa sitä lajia ilman mua! Odotan että pääsen testaamaan :)
Mitä kisoihin tulee niin Rexin kaltaisen kuumakallen kanssa suositteli kunnon treenejä iltaa ennen jotta saisi ne ylimääräiset sähköt vähä vähemmälle :) Kivaa kun on niin paljon uusia näkemyksiä ja läksyjä mitä lähteä työstämään.
Sain paljon positiivista palautetta Rexistä ja sehän kyllä sydäntä lämmitti :)
Tästä on taas hyvä jatkaa harjoituksia Rexin kanssa. On mulla vaan hieno poika kasvamassa ;)
Pienoinen pätkä (Kiitokset Evelle kuvaamisesta)
http://www.youtube.com/watch?v=Gzj1_0PWToQ

Vietimme kaikinpuolin loistaan päivän Turussa. Käytiin Even kanssa syömässä ja ulkoilemassa. Rex pääsi leikkimään mamman ja veli-pojan kanssa ja kivaahan se oli kuten viimeksikin ! Käytimme myös Fridan ja Rexin uimassa heti treenien jälkeen, kuumuus oli kova :)
Kuva on otettu Even lähimetsästä
Eksyin blogiisi, kun etsin vinkkejä kaverille rimojen putoamiseen ;) Ollaan kans kerran päästy Janitan silmän alle ja olihan se nyt ihan huikeata, parhaat opit tuli sieltä ja heti sen jälkeen lähti kulkeen kisoissakin. Tosin nyt siitä on jo aikaa ja olisi kiva päästä uudestaan... Mielenkiintoisia pointteja saitte tekin, mm. tuo lähtöä ja mikä helpotus, että rimojen pudotus johtuu omista linjoista!
VastaaPoistaKiva että eksyit :) Oikeestaan Rexillä ei ollut riman pudotus ongelmia vaan se johtuu vaan alkuun siitä kun kaveri meni niin kovaa ja mä en osannut rytmittää sitä oikein. Vähä ennen kun Rex kuoli ja oli eka nollat ja sertit napattu kolmosista niin rimoja ei oikeestaan enää tullut. Ehkä 1/ rata jos tuli. Yleensä rimanpudotus on enemmän ohjaajasta kiinni, toki myös toistepäin voi olla. Käytiin oikeestaan Elinan opissa puoli vuotta ennen kun Rex menehtyi ja sieltä sain kyllä niin paljon! Tsemppiä teille ;) Jos koira pudottaa ilman syytä niin muista lopettaa tekeminen ja osoittaa että oho, mitäs nyt kävikään. Ei ilkeällä tavalla mutta sillä tavalla että koira vähä nolostuu!
VastaaPoista